Elämää puolimaratonin jälkeen

Elämäni ensimmäinen puolimaraton on nyt juostu, wuhuu! Hapoilla olevista reisilihaksista huolimatta fiilikset ovat huikeat ja vaikka olen suureen ääneen vannonut, että tämä tulee olemaan  kerran elämässä - teko, niin voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että tänään surffasin aamulla ensimmäisenä itseni KuopioMaratonin nettisivuille. Se siis siitä ”juokseminen ei ole sosiaalinen harrastus”-väitteestä, jota olen pitkin kevättä toitottanut. Juoksutapahtumassa juokseminen ei ollutkaan yhtään niin kauheaa kuin mitä olin etukäteen ajatellut. Keskityin täysin omaan suoritukseen ja muut juoksijat antoivat hommaan vain mukavasti lisäpotkua. Juokseminen porukassa oli jotenkin ihan eri tavalla energisoivaa. Kärkeen en pyrkinytkään, kun siellä oli jo valmiiksi niin paljon tunkua :D

Juoksin siis puolimaratonin (21,1km) lauantaina 4.5. Joensuussa pilvisessä, mutta erittäin hyvässä juoksusäässä.  Pakkomielteeni puolimaratonin juoksemisesta hankin vuonna 2011 osallistuttuani Jyväskylässä Teoston järkkäämälle musamaratonille. Olin jo tuolloin juossut säännöllisesti koko kevään ja kesän, mutta hannasin reittivalinnassa ja valitsin n. 14 km:n mittaisen rantareitin puolimaratonin sijaan. Kun näin miten rapakuntoiset muusikonrentut selvisivät kunnialla puolikkaasta maratonista, tunsin itseni ihan looseriksi. Silloin päätin, että jos Hynynen tuohon pystyy niin pystyn perkele minäkin. Ilmoittaudun puolimaratonille siis ensimmäisen kerran jo vuosi sitten, mutta jouduin tuolloin perumaan osallistumiseni sairastelun vuoksi ja asia jäi edelleen kaivamaan mieltä. Päätin kokeilla tänä vuonna uudestaan. Tämän kai pitikin lopulta mennä näin, koska viime vuotiset sääolosuhteet Joensuun maratonilla olivat karmeat ja moni joutui kylmän kelin ja räntäsateen vuoksi keskeyttämään suorituksensa. Siitä kokemuksesta olisi voinut jäädä päällimmäiseksi hieman toisenlainen fiilis.

Suhtauduin haasteeseen rennosti enkä asettanut itselleni varsinaisesti mitään aikatavoitetta. Tietysti salaa toivoin, että matka taittuisi edes alle 2,5 tuntiin (joku roti!) ja niin kävi. Ei voi olla kuin tyytyväinen. Jokainenhan kuitenkin tietää, että nälkä kasvaa syödessä. Näin jälkikäteen Tammisen ottein asiaa analysoidessani olen tullut siihen tulokseen, että nopeamminkin olisin voinut mennä. Säästelin energiaa alkuun ehkä vähän liikaakin, koska en osannut yhtään arvioida miltä viimeiset viisi kilometriä tulee tuntumaan ja halusin varmistaa, että ylitän maaliviivan juosten, en jalat edellä. Sitten kun se viimeiset viisi kilometriä olikin yhtäkkiä edessä, niin olin aivan ihmeissäni siitä miten paljon virtaa oli vielä jäljellä. Eräs ystäväni juoksi tapahtumassa toisen täyspitkän maratoninsa ja hän lohdutteli minua jälkikäteen, että liika pihistely on ihan normaalia ensimmäisellä kerralla. Parempi pihistellä kuin jättää leikki kesken.

Nälkä kuitenkin jäi. Täten voinkin jo tässä vaiheessa paljastaa, että yritän parantaa suoritustani vielä tänä vuonna Kuopio maratonilla, joka juostaan 7.9.2013. Isona motivaationa tähän toimii Kuopion maratonreitti, joka vaikuttaa aika paljon paremmalta kuin Joensuussa, jossa suurin osa matkasta taitetaan teollisuusalueella varaosaliikkeiden ja autokauppojen välittömässä läheisyydessä. Täyspitkän maratonin juoksijat joutuvat tekemään tämän teollisuusaluekierroksen neljä kertaa, joten ei voi nostaa kuin hattua heille. Kuopio on myös entinen kotikaupunkini, joten siinäkin mielessä ajatus on houkutteleva.

Jotta pääsisin ajallisesti parempaan tulokseen, minun on pakko muuttaa harjoitteluani tavoitteellisempaan suuntaan. Se siitä zeniläisestä juoksemisesta ja terapialenkkeilystä.  Uusimmassa Kuntoplus-lehdessä (7/2013) oli kuin tilauksesta 12 viikon puolimaratonohjelma, jota  aion yrittää noudattaa. Ei siis enää pitkiä ja nautinnollisia haahuilulenkkejä kerran tai kahdesti viikossa, vaan kolme juoksuharjoitusta, joista kaksi lyhyttä vauhtijuoksuharjoitusta intervalleineen ja yksi pitempi kestävyysharjoitus. Nähtäväksi jää , miten orjallisesti jaksan ohjelmaa noudattaa, mutta ainakin ensi alkuun ohjelma vaikuttaa toteuttamiskelpoiselta ja ohjeet ymmärrettäviltä. Jospa vaikka oppisin samalla lämmittelemään ennen lenkille pinkaisua.

Tämä viikko on kuitenkin keskiviikkoon saakka pakkolepoa, reidet ovat yhtä tukossa kuin viikonloppuvaelluksen jälkeen ja torstaina alkaa kauan odotettu viiden päivän ashtangajoogan intensiivikurssi, johon mennessä olisi suotavaa olla jotenkuten kuosissa.

Aurinkoisia päiviä, menkää lenkille (se on koukuttavaa)!

p.s. Maanantai-iltani on pelastettu, 500 Days of Summer tulee tänään Subilta ja minä - omasta mielestäni maailman epäromanttisin ihminen, rrrrrrakastan tätä elokuvaa! Suosittelen. Nessupaketti mukaan.