...Voihan IKEAn lihapullat!

Otanpa minäkin kantaa tähän hevosenlihan ympärillä pyörineeseen keskusteluun, kun joukkohysteria hevosensyönnistä tuntuu vain kasvavan. Toimittaja Hanna Käyhkö kirjoitti Karjalaisen kolumnissaan, että ymmärtäisi kohun paremmin, jos ihmisille olisi syötetty hevosen sijaan romanialaisia katulapsia. En voisi olla hänen kanssaan enempää samaa mieltä. Miksi on väärin syödä hevosta, kun kuitenkin vedämme napoihimme hyvällä ruokahalulla kaikkia muita kotieläimiä kuten sikaa, lammasta, lehmää ja kanaa? Onko hevonen jotenkin sympaattisempi olento kuin sika? Olettaisin, että lihapullaan päätyvä kaakki on kuitenkin elänyt keskimääräistä paremman elämän moniin muihin teuraseläimiin nähden, joiden ainoa tehtävä tässä maailmassa on syntyä, kasvaa ja tulla syödyksi. 

Se, mitä ihminen syö on jokaisen henkilökohtainen valinta. Tekopyhyys on sitten asia erikseen. Jotenkin tästä hevosenlihan ympärillä vellovasta keskustelusta on noussut vahvasti esille se, että emme enää tiedä, mistä ruoka tulee emmekä voi olla enää varmoja siitä, että ruoka todella on sitä, mitä pakkauksessa luvataan. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin kasvikset saatiin omasta pellosta ja proteiinit metsästettiin itse. Globalisaatio läpäisee myös elintarviketuotannon. Asiaa ei auta se, että nykyisin kaupasta saa jo valmiiksi paistettua jauhelihaa. Muutaman vuoden päästä emme varmaan enää edes muista, että tuote on peräisin eläimestä.

Olen itse valinnut kasvisruokavalion ensisijaisesti ympäristösyistä: lihantuotanto kuluttaa kasvin viljelyyn nähden moninkertaisesti luonnonvaroja. Lisäksi minun on vaikea ymmärtää sitä, että samalla kun suurin osa maailman ihmisistä näkee nälkää, käytämme viljelyalaa ruokkiaksemme teuraseläimiä, vaikka voisimme ruokkia kasvikunnan tuotteilla vaikka kaikki maailman ihmiset, moneen kertaan. Vasta viime vuosina lihantuotannon eettisyys on tullut osaksi sitä pitkää listaa, johon kasvissyöntini perustan. Yksi joogan periaatteista on ahimsa, väkivallattomuuden periaate. Väkivallattomuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä itseen, että muihin eläviin olentoihin kohdistuvaa väkivaltaa. Joogit uskovat, että väkivaltaisesti kuolleiden teuraseläinten pelko ja muut huonot vibat siirtyvät ravinnon kautta ihmiseen. Kuulostaa hihhulilta, mutta ehkä tässäkin on tärkeintä ajatus siitä, että olet mitä syöt.

Tarkoituksenani ei ole kritisoida tai moralisoida karnivooreja, mutta let’s face it: massalihantuotanto on väkivaltaista. Possuja ei pidetä hellästi kiinni sorkista, kun ne saatellaan viimeiselle matkalleen. Teuraseläinten olosuhteet voivat olla todella järkyttävät. Jokainen varmasti muistaa uutisista Oikeutta Eläimille-järjestön kuvaamat videopätkät suomalaisilta sikatiloilta, joissa riutuneet ja sairaat possuparat söivät nälissään toisiaan. Mitä yritän tällä sanoa on se, että sen sijaan, että vetäisimme pussillisen herneitä nenään siitä, että halvalla ei voi saada hyvää ja saamme hirveät kilarit siitä, että lehmän joukossa oli palanen hevosta, voisimme vaatia tuotantoeläimille parempaa kohtelua ja tuottajilta vastuuta pakkausmerkinnöistä. Kuluttaja äänestää jaloillaan. Valittavana on myös lähellä tuotettua lihaa, jonka alkuperästä voimme olla jotakuinkin varmoja. Jos jätämme massatuotetut lihat kaupan hyllyyn ja vaadimme tuotanto-olosuhteita paremmiksi ja pakkausmerkintöjä totuudenmukaisiksi, ei tuottajalle jää juuri vaihtoehtoja. Tarjolla on onneksi Lidlin valmislasagnea ja IKEAn lihapullia parempiakin vaihtoehtoja. Mitäs jos valmistaisit ruokasi seuraavalla kerralla itse?

Jos aihepiiri kiinnostaa, niin suosittelen erittäin lämpimästi Katja Gauriloffin episodielokuvaa Säilöttyjä unelmia (2011). Dokumentti kuvaa ihmisiä globalisoituneen elintarviketeollisuuden järjestelmässä. Elokuva sisältää myös jokseenkin järkyttäviä kohtauksia teuraseläinten kohtelusta, mutta tuotannon moraalin tai moraalittomuuden arvioiminen jää katsojalle. Elokuvasta lisätietoa mm. täällä.