Elämä on

…yllätyksiä täynnä. Tässä kuluneella viikolla koin itselleni melkoisen suuren työhöni ja tulevaisuuteni liittyvän pettymyksen. Nyt, kun alan pikkuhiljaa toipua tilanteen aiheuttamasta alkujärkytyksestä, pettymyksestä ja suuttumuksen tunteesta, pystyn tarkastelemaan tapahtunutta jo hieman laajemmasta näkökulmasta. Jumalilla on omat salaiset suunnitelmansa, jonka mukaan elämä heittelee joskus varsin kovakouraisestikin. Elämä on joskus epäoikeudenmukaista. Silloin kun suuret unelmat jäävät toteutumatta tai jokin asia menee niin pieleen kun olla ja voi, meillä on kaksi vaihtoehtoa: voimme antaa pettymyksen ja vihan nakertaa meitä tai vaihtoehtoisesti kasvaa tapahtuneen myötä entistä vahvemmiksi. Joskus, kun jotain oikein yllättävää tapahtuu, se pakottaa meidät tarkastelemaan todenteolla suhtautumistamme muihin ihmisiin, työhömme, unelmiimme ja koko elämään. Vastoinkäymisten myötä ymmärrämme, mikä on meille todella tärkeää ja mihin suuntaan haluamme lähteä. Jos elämä olisi päivästä toiseen yhtä tasaista liitoa, se olisi a) tylsää ja b) mitään kehitystä ei tapahtuisi. On tutkittu, että onnelliset ihmiset ovat keskimääräistä kiitollisempia. Myös huonoista kokemuksista voi olla kiitollinen. Ilman niitä emme ehkä olisi juuri siinä tai juuri sellaisia kuin olemme. Yllättävät ja ikävät kokemukset myös muistuttaa, ettei mikään tässä elämässä ole pysyvää. Koska mikään ei ole pysyvää, takertuminen työhön, muihin ihmisiin, tavaroihin tai tapoihin ei lopulta ole kovin järkevää. Onnen voi löytää viime kädessä vain itsestään. Tässäpä onkin opetteleminen kaltaiselleni härkä-tyypille, jolla on sisäänrakennettu tarve luoda olosuhteet mahdollisimman turvallisiksi, vakaiksi ja pysyviksi.

Paradoksaalista kyllä, ostin sattumalta muutama viikko sitten Suomalaisen kirjakaupan alelaarista psykologi Ilona Rauhalan kirjan Uskalla! Nainen työelämässä. Kirja osoittautuikin yllättäen varsin ajankohtaiseksi hankinnaksi, sillä joudun tapahtuneen myötä vakavasti pohtimaan mihin suuntaan haluan (työ)elämääni seuraavaksi viedä. Paikoilleen jääminen ei ole vaihtoehto. Samaa mieltä on myös Rauhala: ”Huolehdi virtaamisesta. Tee tilaa uudelle, siivoa vanha pois, järjestä muistot, paketoi, pistä postiin, kierrätä, lahjoita ja luovu! Niin tehdessäsi ennemmin tai myöhemmin huomaat, että sinulla on edessäsi tyhjää, missä on tilaa uuden tulla. Uskalla asettua alttiiksi uudelle. Uskalla liikkua, kulkea ja ottaa vastaan. Uskalla surra sitä, mikä sattuu, olla surullinen siitä, että jokin jää taakse. Ainoastaan uskaltamalla surra, teet tilaa ilon mahdollisuudelle.” Siispä nostan leuan takaisin oikeaan asentoon ja alan punomaan uusia kuvioita pieleen menneiden tilalle. Ensin kuitenkin otan kaiken irti viikon mittaisesta talvilomastani, jonka aloitin tänään reilun parin tunnin hiihtolenkillä auringon pilkahdellessa puiden oksien välistä kuin satukirjoissa. Kevät on tulossa!